Den femte dagen - perjantai 23. lokakuuta

Torstaipäivä päättyi erinoimaisen kulttuuririennon merkeissä. Iltayhdeksältä saapastelin aamupäivällä mainostettuun konservatorion oppilaskonserttiin, jossa esiintyi varsin taidokas popbändi, Mad Magpie. Noin 70 kuulijaa sai nauttia muun muassa perinnetietoisesta vintagesyntetisaattorien äänimaisemasta ja mainiosta laulusta. 

Löytyihän se piikki esbjergiläisen kaupunkisuunnittelija
lihassa viimeinkin. 1980 -luvun nousukautena pystytetty
taisteluplaneetta Galactican ja Koskikeskuksen risteämä. 

Viikon aikana en ole kauheasti ehtinyt opiskelemaan tanskalaista työaikalain-säädäntöä. AAU-Esbjergin kampusalue on vaikuttanut melko autiolta aina viimeistään klo 16 jälkeen jäädessäni päärakennuksen aulatiloihin Suomesta vastaanottamiani kannustusviestejä lukemaan. Sen sijaan liki hotelliani sijaitsevalla rakennustyömaalla kolina ja pauke jatkui perjantain vastaisena yönä siinä määrin, että mieleeni palautui kouluaikana innolla veisaamamme ralli "Kauas kuuluu kalke, työs on pojat, palkeet". Vaikka yöuneni loppuikin perjantaiaamun osalta klo 3.45, tunnen silti vilpitöntä riemullisuutta siitä, että paikallisella rakennustyömaalla ei seisoskella välinpitämättöminä käsiä taskuissa pidellen, vaan ainakin yksi toimelias timpurin apulainen pudottaa sylillisen sahatavaraa betonilattialle melko tarkalleen samalla 4 minuutin frekvensillä, jonka muuan akateeminen tamperelaismatkaaja tarvitsee ottaakseen unenpäästä kiinni. Mahdollisesti tästä koituu kaikeksi onneksi useita kruunuja tanskalaisen veroviranomaisen säkkiin, elleivät arvon äänimaisemataitelijat sitten työskentele ihan kirjaimellisesti kuutamourakoiden ja niin sanotusti mattana keikkapalkkion kouraisten.

Hitechiä turistbyroossa

Yritin valmistella päivän luentoani aamun unettomina tunteina, vaikka tiesinkin entuudestaan valitsevan olotilan tekevän hallaa akateemisille pyrkimyksilleni. Onneksi olin valmistelut Internetin populaari-ilmiöitä ja viraalimediaa käsittelevän luentoprezini ennalta ja saatoin keskittyä tukisanalistan ja pienen harjoitustyöohjeistuksen laadintaan. Tiesin, etten varmasti ehtisi juurikaan vilkaista tukisanoja luennon tiimellyksessä, mutta arvelin muutaman dioihin liittyvän ilmaisun ylöskirjoittamisen helpottavan toimintaa esitystilanteessa.   

Aamupalakahvin ja Red Bull -voimajuoman siivittämänä jouduin aprikoimaan päivän seuraavaa haastetta. Olin hankkinut ankaraksi progressiivisen musiikin ystäväksi tietämäni Sørenin tuliaislahjaksi suomalaista musiikkiedistyksellisyyttä parhaasta päästä (ks. kuva). Nyt tajuntaani hiipi myös ymmärrys siitä, että Tonyllekin olisi keksittävä jotakin. Olihan hän pitkin viikkoa ja runsain mitoin tarjonnut mahdollisuuksia kurssikontribuutiohin. Onneksi olin edellisenä päivänä hetken mielijohteesta hankkinut pienen kitaraan kiinnitettävän virittimen, joka kuin ihmeen kaupalla muistutti paketoinniltaan lahjapakkausta. Onneksi tuliaisasia oli järjestyksessä, sillä myös minua muistettiin luentosessioni päätteeksi ja saatoin ojentaa vastalahjat kummallekin isännälle.

Progea tuliaiseksi

Luentoni alkoi aiempien päivien opetussessioiden tapaan klo 12:30 ja aikaa oli käytettävissä klo 16 asti. Arvelin, että luentoalustuksessa kuluisi esimerkkeineen noin 45-50 minuuttia, mutta todellisuudessa käytin aikaa noin 70 minuuttia. Salissa oli kaikkiaan noin 20 opiskelijaa, joista suurin osa oli minulle aiemmilta päiviltä tuttuja. Opiskelijoita  oli paikalla useasta eri vuosikurssilta ja pitämäni esitys olikin niin kutsuttu cross-semeter talk. Esittelin itseni ja kerroin jonkin aikaa taustastani, opiskeluvaiheistani, työstäni yliopistolla sekä pedagogisista opinnoistani, joihin vierailuviikkoni Esbjergissä liittyi. Näytin opiskelijoille myös tätä pitämääni verkkospektaakkelia, johon suhtauduttiin myönteisesti nyökytellen. 

Spennailua ja elvistelyä Pitkän hännän -käsitteellä, jonka 

ryhmä kuuli nyt ensimmäistä kertaa

Olin tehnyt diaesityksen Prezillä ja olin varsin tyytyväinen sen toiminnallisuuteen. En kuitenkaan uskaltanut upottaa Youtube-esimerkkejä itse diaesityksen sisään vaan näytin ne aina erillisellä selaimen  välilehdellä. Toisaata tämä hiukan rikkoi esityksen rakennetta, mutta antoi samalla mahdollisuuksia poiketa ennalta sovitusta kaavasta esimerkiksi silloin, kuin opiskelija ehdotti jotain esimerkkivideota katsottavaksi. Jossain vaiheessa huomasin tapailevani turhankin pitkään jotakin ilmaisua ja pyysinkin ryhmältä kärsivällisyyttä. Opiskeljat esittivät kysymyksiä ja innostuivatkin muutamasta näyttämästäni esimerkistä, vaikka osa olikin jo nähnyt klippejä aiemmin. Kerroin myös muistikuviani siitä muinaisajasta, jolloin analogisen videon digitointia varten oli oltava erillinen ja kallis videokaappauskortti, jonka käytön jälkeen tasapainoiltiin vielä sopivan ja verkkojulkaisuun soveltuvan koodekin sekä laatuasetusten kanssa. Ryhmä katseli luennoitsijaa lumoutuneena ja varmaankin tuumi että kyseisen puhujan täytyy olla todella iäkäs. 

Alustuksen lopuksi en saanut kauheasti kysymyksiä, minkä koin keskusteluorientoituneelta ryhmältä sittenkin pienenä huolenaiheena. Suuntautuiko materiaalini liiaksi ohisektorille ja kokivatko opiskelijat mahdollisen lisätiedustelun jotenkin kiusalliseksi? Onneksi kaikki olivat vielä paikalla ja saatoin ohjeistaa päivän tehtävän. Opiskelijoiden tuli etsiä lajissaan kiinnostavia Internet-ilmiöitä ja astettaa niitä käyttämässämme typologiassa oikeaan lokeroon, mikäli se nähtäisiin mahdolliseksi. Ryhmätyö eteni varsin nopeassa tahdissa, ehkä suoritusorientaatiotakin oli havaittavissa. Tämän huomattuani, en päästänyt opiskelijoita helpolla vaan tiedustelin lisäargumentaatiota ryhmien päätöksille loppukeskustelumme aikana.

Tackska duhaa!

Lopuksi toivotin opiskelijoille menestyksekästä opiskelua ja tulevaisuuden pyrkimyksiä. Ja kaikeksi onneksi Sørenkin vaikutti olevan innoissaan saamastaan tuliaislahjasta.   

Olen nyt hehkuttanut Tanskan opettajavaihtoa pitkin viikkoa ja taidan hehkuttaa edelleen. Tärkeänä osana tavoitteiden täyttymistä ja ylittymistä oli kuitenkin se, että isäntäopettajat pitivät minut kiireisinä koko viikon ja ottivat vierailijan mukaan omille kursseillensa. Tunsin alusta pitäen kuuluvani yhteisöön ja opiskelijat alkoivat moikkailla vastaan kävellessään. Tonyn opetustyyli sopi varsin mainiosti kaltaiselleni vierailijalle, sillä hän käytti paljon keskuteluja ja myös kertoi improvisoivansa monessa kohtaa. Vielä Suomessa ajattelin taivutella Tonya antamaan minulle vapautusta edes yhdestä sessiosta, sillä ajattelin, etteivät resurssini kata neljää perättäisinä päivinä läpivietävää ja englannin kielellä pidettävää yliopistoluentoa. Onneksi kuitenkin valmistelin erilaisia aiheita ja luotin siihen, että jakson vetäjä pitää ohjat käsissään ja osaa hyödyntää vierailijaa sopivissa määrin. Perinteinen luento ei AAU-Esbjergissä ole lainkaan muodissa vaan jopa alustukset viedään läpi keskustellen. Se ei siltikään tarkoita, etteikö esityksiä valmistella ja hankita ohjeismateriaalia. 

Blogiin on nyt kertynyt vaivaiset viisi tiedonantoa, mutta toimituskunnan yksimielisellä päätöksellä se saa luvan jäädä hyvin ansaituille eläkepäiville. Kenties pedagogiset odysseiani saavat kuitenkin jatkoa hieman erilaisella Internetfoorumilla.

Tack & hej!    

Den fjerde dag - torstai 22. lokakuuta

Lieneekö heikkojen yöunien syynä

muuan juustokakku-overdose?

Kahtena edellisenä vuorokautena nauttimani yöunet eivät ole aivan täyttäneet kansainvälisiä ISO-laatustandardeja. Tuhti aamiainen yhdistettynä reippaaseen kävelylenkkiin onnnistui kuitenkin pitämään uhkaavat hallusinaatiot ja sekavuustilat riittävän loitolla, jotta saatoin valmistautua päivään numero 4. Tanskan kielen kuullun ymmärtäminen ei ole osaltani osoittanut juurikaan edistymistä. Tuo loistelias skandinaavinen puheenparsi vaikuttaa ratkaisemattomalta mysteeriltä ja yksittäisten sanojen alkuja tai loppuja saatoin erottaa vain vierasperäisen sanojen, kuten Facebook tai Internet yhteidessä. Tästä huolimatta onnistuin saamaan selkoa aamiaispöydän Jyllands-Postenista kuin takavuosien trumpetistisuuruus Jörgen Petersen konsanaan.

Monet vaihto-opiskelijat totesivat
yhdestä suusta Esbjergin ilmaston
olevan varsin heikkoa tasoa.
Ilmoitin, ettei tihkusade ole
extreemiä säätä nähnytkään

Edellisenä iltana Tonylta oli tullut sähköpostia, jossa hän muiden asioiden muassa toi esiin, että minun olisi syytä vierailla paikallisessa konservatoriossa (Academy of Music and Dramatic Arts, Esbjerg) siellä sijaitsevan, vartaansa vailla olevan konserttisalin vuoksi. Ujona suomalaisvieraana arvelin harkitsemattoman ex tempore -kyläilyn johtavan lähinnä ulkopoliittiseen kriisiin, puhumattakaan pitkästä ilosta seuraavaan itkuun ja hampaan kiristykseen. Julkinen liikenne, joka muuten on Esbjergissä sekin aivan erinomaisella tasolla, antoi pikavierailuun kuitenkin oivan tilaisuuden, sillä seuraava vierailijaopettajan yliopistolle kuljettava linja-auto olisi tulossa vasta jonkin ajan päästä. 

Löysin konservatorion helposti, mutta koska varsinaisen konserttisalin ovien vieressä loisti punainen valo, en tohtinut astua peremmälle. Haalin kuitenkin kaiken siviilirohkeuteni kasaan ja hankkiuduin oppilaitoksen hallintosiipeen, jossa esittelin itseni, vierailuni syyn ja kerroin keitä isäntäni AAU-Esbjergissä olivat. Tonyn nimellä näytti olevan melkoinen vaikutus ja kohta saatoinkin nauttia konservatorion yksityiskierroksesta. Opiskelijoita talossa oli 110 ja yleensä aina, kuten tälläkin hetkellä mukana oli myös vähintään yksi suomalaismuusikantti. Tanskassa on vahva tanssimusiikkiperinne, kuten lähes kaikkialla muuallakin Fennoskandiassa. Opiskelijat ovat toki täälläkin taiteellisesti kunnianhimoisia ja kiinnostuneet viemään musiikkiaan eteenpäin, vaikka työmahdollisuuksia lavoilla ja ravintoloissa olisikin. Itse konserttisali oli melkoisen vaikuttava ilmestys. Salissa oli juuri menossa urkurin harjoitustuokio, enkä varmaan ole aiemmin tullut kuunnelleeksi yhtä puhtaasti soivaa pillistöä. Sali oli rakennettu viisitoista vuotta aiemmin vanhaan voimalaitoksen turbiinihalliin (kuulostaako tutulta?) ja tilassa järjestään viikoittain ilmaisia konsertteja alueen asukkaille. Ajattelin itsekin käväistä illalla kuuntelemassa tarjontaa.

Yliopistolla tapasin jälleen Tonyn ja viisitoista kolmannen vuosikurssin opiskelijaa. Kävimme jälleen esittelykierroksen ja mukana oli nyt opiskelijoita Puolasta, Virosta, Romaniasta, Tanskasta, Liettuasta ja Färsaarilta. Alkuosan sessiosta opiskelijat tarkastelivat sitä, miten tutkimusartikkelit koostetaan, miten merkittävät asiat tuodaan esiin, kuinka havainnollistavia valitut kuvat ovat ja mikä on lähteiden merkitys. Myös 5. vuosikurssin opiskelijoiden jo julkaisemia papereita oli arvioinnin kohteena. Artikkelit käsittelivät pitkälti Tonyn yhtä erikoisalaa, eli interakatiivisia ja multimodaalisia terapiamuotoja eriasteisien halvauspotilaiden hoidossa. 

Lopputestin koehenkilöt ja 

ulkomaanvierailija

Loppupuolella kävimme läpi äänikävelytehtävän tuloksia, jonka Tony oli ennakolta antanut lähettämieni ohjeiden pohjalta. Tutustuin aikoinani äänimaisematutkimukseen nuorena etnomusikologina ja koska kyseessä oli Human Senses and Perception -jakso, sopi ympäristön äänien päiväkirjamainen tarkkailu varsin hyvin aihealueeseen. Saimme taas hyvää keskustelua aikaiseksi ja lopuksi testasimme kuinka ihminen tunnistaa oman avainnippunsa ominaisäänen muiden joukosta. Onneksi vältin kiusallisen tilanteen ja testi onnistui kuin onnistuikin täydellisesti - kaikki kolme koehenkilöä tunnistuvat omat avaimensa kuulon perusteella. Kokeilepa!

Lopuksi opiskelijoille tarjottiin avantgardistinen Step across the border -elokuva, jonka pääosaa esittää kokeellista musiikkia tekevä säveltäjä-muusikko Fred Frith. Elokuva oli varsin kiehtova ja sen lähetymistapa esimerkiksi oman musiikkitaustani tiukkoihin sääntöjärjestelmiin nähden on kovin vastakkainen. Frithin ainoa sääntö tuntui olevan se, ettei musiikissa ollut sääntöjä lainkaan. Itse päivän sessio sujui edelleen varsin keskusteluvoittoisesti. Tuntui siltä, että myös kolmannen vuosikurssin opiskelijoita yhdisti tarve tuoda omat argumentit esiin ja päästä keskustelemaan niistä. Edellisten päivien tapaan suomalaismatkaajaa kohdeltiin taas varsin vieraskoreasti. Tamperelaisopettajan kommentteja ja näkemyksiä tiedusteltiin asiaan kuin asiaan.  

Huomenna on edessä reissun finaalipäivä, jolloin myös koko opetussessio on varattu käyttööni. Jo nyt voidaan sanoa, että reissu on antanut paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan. Samalla opinahjon rento ja keskusteleva meno on jäänyt nahkoihini, enkä osaa ollenkaan jännittää huomista opetustilannetta, jonne on kaiketi tulossa varsin runsaasti väkeä. 

Tanskasta tälläerää tähän.

Den tredje dag - keskiviikko 21. lokakuuta

Tämä Paluu Tulevaisuuteen II -elokuvan tulevaisuuspäivä ei osaltani valjennut parhaissa mahdollisissa merkeissä. Yöuneni oli varsin katkonaista ja maanantainen juoksulenkki ahdisti edelleen jäntereitä ynnä kintereitä. Aamiaisen jälkeen päätin kuitenkin vielä tukeutua muinaissuomalaiseen 'Sillä se lähtee, millä on tullutkin' -sanontaan, ja tein vielä pienen juoksulenkin ennen yliopistolle rynnistämistä. Ehdin vielä tutustua paikalliseen yliopistoruokailuun, mikä toi mieleen USA:n länsirannikolla kohtaamani kanttiinimeningin. Ruoka oli varsin maittavaa, mutta vaikka minua ei varsinaisesti tunnetakaan mahtikulinaristina ja merkittävänä ruokailuestetiikan aficionadona, arvostan silti oikeita lautasia ja metallisia astaloita. Kotoinen Pinni B:n Minerva kerää tässä kohtaa jälleen täyspotin arvostustani.

AAU-Esbjergin bluescreen, nyt vihreänä

Keskiviikon opiskelijat olivat osittain samaa ryhmää mihin olin tiistaina ehtinyt tutustua. Kenties opinahjon insinööriperinteistä johtuen vain 25% kaikista opiskelijoista on naisia. Sama suhdeluku toteutui myös päivän työpajassa, sillä kahdeksasta opiskelijasta kuusi oli miehiä. Kansallinen edustus oli sama kuin edellisenä päivänä - Romania, Tanska ja Intia. Jakson vetäjä Tony kertoi kiertäneensä ympäri Eurooppaa erilaisilla opintomessuilla ja tehneensä kohtuullisesti promootiota, jotta AAU-Esbjerg saisi opiskelijoita Tanskan rajojen ulkopuolelta. Euroopan unionin alueelta tulevalle opiskelu on ilmaista, mutta muualta tulleille lukukausimaksut ovat huomattavat. Toisin erilaiset stipendijärjestelmät ulottuvat myös Euroopan ulkopuolelle. 

LEGO-maassa maan tavalla

Esittelykierroksella kävi ilmi, että useimmilla opiskelijoilla oli jo hyvikin vahva näkemys siitä miten he näkevät oman paikkansa tulevaisuuden työelämässä. Yritysmaailma ja omat vahvat tuoteideat tuotiin innokkaasti esiin. Tiedustelin millaista tukea nuoret yrittäjät saavat ja onko oppilaitos sidoksissa yrityshautomotoimintaan tai muuhun investointi-/starttirahajärjestelmään. Ymmärtääkseni Demolan tai Protomon kaltaiset konseptit eivät ole Tanskassa vielä vakiintuneet, vaikka projektityö olikin Esbjergissä vahvasti esillä. Oman esittelyni yhteydessä suomalaiset fundamentit, metallimusiikki, Angry Birds, jääkiekko, Nokia ja Lordi tulivat esiin. Yritin kyllä vanhana etnomusikologina hienotunteisesti korostaa, ettei Lordi varsinaisesti edusta aivan metallia, mutta heavy rockia kylläkin.

Päivän aiheena oli multimodaalinen havaitseminen ja kognitio. Opiskelijat olivat valmisteleet ryhmätyönä esityksiä, joissa käsiteltiin Youtube-videopalvelusta löytyneitä, lajissaan kiinnostavia TV-mainoksia. Dramaturginen rakenne, kulttuuriset kontekstit, assosiaatiot ja taustamerkitykset käsiteltiin yleiskeskusteluissa, joihin myös itse sain kunnian osallistua. En voi kuin edelleen kummastella, miten keskusteluorientoitunutta, vahvasti argumentoivaa ja yhteisymmärrykseen pyrkivää opiskelijaryhmää oli saapunut paikalle. Lisäksi kiinnitin huomiota kaikkien vahvaan englanninkieleen, mistä itse tunsin lievää alemmuuskompleksia. Tony kertoi jälkeenpäin, että hän tarkkailee ryhmädynamiikkaa ja opiskelijoiden keskustelukulttuuria hyvinkin tarkasti ja tietää varsinkin maisteriopiskelijoiden kohdalla, missä kohden opiskelijoita kannattaa sopivalla tavalla provosoida tai innostaa esimerkiksi huumorin avulla, jotta keskustelu saadaan kunnolla käyntiin.

"I ask you to take a photo, cause otherwise the Finns won't
believe that you actually let me teach"

Oma osuuteni käsitteli äänisuunnittelun elementtejä ja puhuin erityisesti musiikin merkityksistä kuvan yhteydessä. Kulttuurisidonnaisen merkityksen kohdalla esittelin Francis Lain A Man and A Woman -elokuvateeman, jota yksikään suomalainen (ja mahdollisesti ruotsalainenkaan) ei olla yhdistämättä Silja Line / Tallink -mainoskampanjoihin (ja monet varmasti luulevat kappaletta varta vasten Siljalle sävelletyksi). Mielenkiintoinen keskustelu syntyi myös kännyköiden soittoäänistä, jotka olivat aikoinaan merkittävässä osassa oman puhelimen kustomoinnissa. Nyttemmin kun teknologia todella mahdollistaisi minkä tahansa musiikin soittoääneksi, kaikki tyytyvät käyttämään puhelimien oletusääniä, mahdollisesti iPhone-ideologian tyynnyttäminä. 

Huomenna jatketaan, Over and out.

Raportin lopuksi aamiaispöydän korskea juustohöylä

Den anden dag - tiistai 20. lokakuuta

Sekä aivoni että aistieni lyhytaikaista dataa käsittelevät järjestelmät siirtävät parhaillaan päivän lukuisia kokemuksia osaksi pitkäaikaista muistia, jonka kiintiö lienee sekin ylittymässä, kuten sähköpostilaatikko sillä kurjalla akateemisella puurtajalla, joka ei ymmärtänyt ajoissa siirtyä auvoisan ja lukuisia etuisuuksia tarjoavan Office365-apparatuksen kaukaa viisaaseen käyttäjäkuntaan. Pyrimykseni on siltikin ekspikoida edes osa tästä antoisasta vaihtoviikon kakkospäivästä verkkomuotoisen aikakirjani runsaalle lukijajoukolle.

Tanskassa kohtaa harvoin joustamattomuutta ja umpimielisyyttä.

Sen sijaan tämä otus kertoi elekielellä omistavansa kyseisen 

ajoradan.

Maanantai-iltapäiväni sujui likimain suunnitellusti. Paikansin majapaikkani rautatieaseman naapurustosta ja vaikka ruotsinlaivan hyttiä muistuttava huone tarjosikin näköalan kolmen metrin päässä sijaitsevalle, verekselle rakennustyömaalle, löytyi majoituksesta kaikki tarvittava. Siirryin yliopistolle, jossa katsastin paikkoja ja aistin yleistä tunnelmaa. Myös kampusalueella rakennettiin ja remontoitiin ankarasti. Lopulta Søren löytyi ja ehdimme vaihtaa muutaman sanan AAU-Esbjergin, eli Aalborg Universitet Esbjergin Medialogy-oppiaineesta. Medialogyn tehtävänä on tuoda käyttäjälähtöistä lähestymistapaa ICT-alueen opetukseen, joka on aiemmin painottunut perinteisten insinööritieteiden suuntaan. Valitettavasti taloustaantuma on tosiasia myös Tanskassa ja Aalborg onkin keskittämässä tutkinto-ohjelmaa muille kampuksille, eikä uusia opiskelijoita enää viime vuoden jälkeen ole Esbjergin ohjelmaan otettu. Opetusvierailuni on kuitenkin osa manifestiä, jolla opetuskunta haluaa osoittaa tutkinto-ohjelmaa opiskeleville, että opetukseen panostetaan monipuolisesti edelleen.

Aalborgin yliopiston pegagoginen lähestymistapa on projektisuuntautunut, ongelmaperustainen oppiminen. Opiskelijat, joiden joukossa on runsaasti vaihto-opiskelijoita Tanskan rajojen ulkopuolelta, kouluttautuvat ammattilaisiksi, jotka pystyvät sujuvasti siirtymään työelämän innovatiivisiin, mutta samalla nopeasti eteneviin hankkeisiin. Monet suuntaavat myös perustamiinsa yrityksiin, jotka suurelta osin liittyvät tieto- ja viestintäteknologiaan. Projektilähtöisyys on saanut kiitosta alan työnantajilta, jotka kokevat valmistuneet opiskelijat nopeasti työrytmiin sopeutuvina työntekijöinä. Tiedustelin Søreniltä ja opettajakollegoilta, kuinka haastavaa on löytää opiskelijoille harjoittelupaikkoja. Tilanne on joiltain osin sama kuin Suomessa. Toisaalta harjoittelupaikkoja on, mutta opiskelijat ovat toisinaan myös turhan ujoja ja vaatimattomia ottamaan harjoittelupestejä vastaan.

Ensimmäisenä opetustehtävänäni oli User Experience Design for Multi-modal Interaction -työpajan vetäminen viidennen vuosikurssin opiskelijaryhmälle. Mukana oli 3 opiskelijaa ja toinen isäntäni Tony. Esittelykierros osoitti ennakko-odotukseni yhteisön kansainvälisyydestä toteen. Opiskelijat olivat kotoisin Tanskasta, Intiasta ja Romaniasta, kaikki olivat jo nuoresta iästään huolimatta ehtineet asua ja opiskella muissa maanosissa ja työkokemustakin löytyi muun muassa meille kaikille niin merkittävästä yrityisestä nimeltä LEGO. Kerroin myös itsestäni ja anoin kärsivällisyyttä mielestäni puutteellista englannin kielitaitoani kohtaan. Onneksi keskustelu soljui mukavasti ja asiat tulivat ymmärretyiksi. Keskityin äänen kulttuurisidonnaisiin merkityksiin, josta versoikin juuri erilaisten kulttuuritaustojen vuoksi varsin hedelmällinen keskustelu. Tallenne jääkiekon pelaamisen äänistä ei ollut kaikille tuttu, vaikka itse en voisi sekoittaa sitä mihinkään muuhun. Toisaalta väkirikkaan kaupungin kasvatille liikenneruuhka äänitorvien yltäkylläisine toitotuksineen ei ole lainkaan yhtä ihmeellinen äänimaisema, kuin Viinikan kiertoliittymästä päänsä pyörryksiin ja polvensa setsuurille saavalle urbaninomadille.  

Laittaessani opiskelijat tekemään auditiivista sokkotestiä, mietin vielä luentodiojen poisjättämisestä aiheutuvaa mahdollista virhearviota. Session jälkeen opiskelijat kuitenkin kiittelivät vuolaasti mahdollisuutta keskustella aiheista yhdessä. Toisaalta viiden osallistujan kokoinen ryhmä antaisi keskusteluun hyvät lähtökohdat myös Kanslerinrinteen kotiyliopistossa. On silti myönnettävä että ryhmän osallistujat olivat sanavalmiita ja suorastaan odottivat pääsevänsä kertomaan oman mielipiteensä. Arvioisin, että keskustelutaitohin on AAU-Esbjergissä panostettu ja varmaankin myös opiskelijayhteisö luo keskustelua tukevaa ilmapiiriä omalta osaltaan.

Huomenna aion jatkaa äänisuunnittelun aihealueella, josta valmistelin myös muutaman dian. En oikein malttaisi odottaa seuraavaa sessiota!

Lopuksi muutama sana viikon puoliväliksi Esbjergin keskustaajaman visuaalisesta ilmeestä, joka on sievä kuin piparkakkutalo. En ollenkaan liiottele mainitessani, että kyseessä on ylivoimaisesti puhtain ja valiomuotoisin talokeskittymä, jonka olen eläissäni nähnyt. Vaikka ennakkoluuloinen ja umpimielinen suomalaisvierailija kuinka syynäisi katukiveyksiä ja portinpieliä, mistään ei löydy tupakannatsoja, olut-sixpackien pahvikuoria, nuuskanjämiä tai jäätelöpapereita. Hakemalla onnistuin havaitsemaan kaksi vaivaisen pientä seinään spraymaalattua tägiä. Kerrostatalot ovat poikkeuksetta 3-4 kerroksisia, joiden suuria holvattuja ikkunarivistöjä kruunaa korkealle ulottuva katonharja. Pieteetillä 

paikoilleen asetellut spottivalot viistävät huoliteltua punatiiliverhoilua luoden iltaisin talojen ilmeelle uudenlaista syvyyttä. Herääkin kysymys siitä, mihin maalimankolkkaan Tanska lienee aikoinaan karkoittanut jok'ikisen toiminnallisia kenkälaatikkorakennelmia piirrustelevat tasakattomaakarit. Heittäkääpä siitä villi arvaus, ylevät lukijani.

Jatkoa raportointiin seuraa jälleen huomenna.

Den første dag - maanantai 19. lokakuuta

Kauan odotettu päivä oli vielä hyvinkin aluillaan kun suuntasin kulkuni Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Sieltä meno jatkui lentäen Helsinkiin ja Kööpenhaminaan, josta matkanteko vaihtui viimein raideliikenteiseksi, suuntana Esbjerg Pohjanmeren rannalla. 

Aamulento Pirkkalasta klo 6.15.

Olin jo jokusen vuoden ehtinyt aprikoida erinäisiä pohdintoja opettajavaihtoon lähtemisestä, mutta sopivan ajankohdan ja kohdeyliopiston löytäminen ei tuntunut luonnistuvan. Kun yliopistopedagogiikan aineopintojen 2. harjoittelun kerrottiin olevan mahdollista ja jopa suositeltavaa toteuttaa akateemisessa yhteisössä kotiyliopiston ulkopuolella, ajattelin välittömästi ulkomaan komennusta. Oman yksikön vaihtosopimukset sekä yliopiston henkilökuntavaihto Erasmus+ -järjestelmän kautta avaisivat ovet ja turvaisivat matkan rahoituksen ainakin Euroopan alueella tapahtuvaan opettajavaihtoon.

Mutta entä sitten se kohde? Vaikka oman yksikön ja tutkinto-ohjelman kollegoilla olikin runsaasti kokemustietoa vaihtopaikoista, ei oman henkilökohtaisen verkostoitumisen merkitystä voi lainkaan aliarvioida, niin kuluneelta fraasilta kuin sellaisen tähän kirjoittaminen tuntuukin. On kohtuullisen paljon helpompaa lähettää sähköpostia ja kertoa opettajavaihtohalukkuudestaan henkilölle, jonka kanssa on kasvotusten, pikaisestikin vaihtanut käyntikortteja konferenssin kahvitauolla tai keynotea odotellessa. Opetusteknologian ja verkottuneen oppimisen konferenssit ovat olleet mainioita verkostoitumisfoorumeita, mutta tällä kertaa päätin kääntyä NNIMIPA (Nordic Network for the Integration of Music Informatics, Performance and Aesthetics) -verkostojäsenistön puoleen. Heitä olin tavannut Lontoon ja Marseillen verkostotapaamisissa, sekä useissa Skype-seminaareissa, joissa itsekin olin jo ehtinyt pitää esityksiä.

Noin viidentoista sähköpostiviestin lisäksi
 vierailua valmisteltiin myös Skypessä 

Ehdin lähettää sähköpostia Odenseen ja Esbjergiin, joista jälkimmäinen tärppäsi. Esbjergin kontaktini Søren toimii opetustehtävissä Esbjergin yliopistokampuksella, jossa sijaitsee yksi Aalborgin yliopiston toimipisteistä. Opinahjo tarjoaa runsaasti omiin intresseihini soveltuvia opetusaiheita, tarkastellen ihmisen ominaisuuksia ja toimintaa tietokoneperustaisissa ympäristöissä, kuten vaikkapa Internetissä tai ohjelmistojen käyttäjänä. Alustavasti ehdin sopia Sørenin kanssa yhden luennon ja siihen liittyvän työpajan pitämisestä. Sana saapumisestani kuitenkin ehti kiiriä isosti pitkin Campus Esbjergin kujia sekä käytäviä, ja Sørenin kollega Tony ehti myös ilmoittaa minut vierailijaopettajana kolmelle omalle jaksolleen(!). Töitä olisi siis luvassa viikon jokaiselle päivälle, mutta päätin ottaa haasteen vastaan, ja valmistelin ennakkoon kaksi luentoa ja kolme työpajaa. Yhden session suunnittelin ottavani haltuun keskustellen suhteellisen avoimista otsikoista, koska kyseisessä ryhmässä olisi vain 2-4 opiskelijaa. 

Työt kutsuivat heti
Kööpenhaminan asemalla

Myönnettäkköön, että Tanska on jäänyt omilla maailmanmatkoillani hieman väliinputoajaksi, mitä seikkaa aluetta asuttava ylevä juuttikansa on tuskin jäänyt suuremmin surkuttelemaan. Ainoastaan kerran olen kyennyt pitkäksi venähtäneen konevaihdon aikana suorittamaan kiertokävelyn Kööpenhaminan historiallisessa keskustassa. Toisaalta kyseinen kansainvälisen luokan metropoli on tullut tutuksi monella tapaa lukuisien eri medioiden kautta. Sen sijaan Esbjergistä on Pohjolan perukoille tihkunut niukalti informaatiota. Kohteeni sijaisee Tanskan länsirannikolla, kolmen tunnin junamatkan päässä Kööpenhaminasta länteen. Esbjerg on suorittanut kunnallispoliittisesti kiinnostavan manööverin ja luopunut kaupunkinimityksestään käyttäen nyt pelkän keskustataajaman titteliä. Suorite lienee Tanskassa tapana, sillä myöskään Odense ei pikaisen Wikipedia-triangulaation mukaan esittele itseään kaupungiksi. Esbjergin taajama on jopa suomalaisittain katsottuna sopivan kompakti, sisältäen hieman yli 70 000 kunnallisten palvelujen ylläpitäjää ja hyödyntäjää. Google Street View -palvelusta tarkastelemani katukuvat huokuivat huolitellun siistiä punatiilistä karismaa. 

Tätä kirjoittaessa kone on juuri laskeutumassa Kööpenhaminaan. Seuraavaksi yritän pullauttaa sepustukseni blogin ensimmäiseksi postaukseksi ja yritän samalla löytää matkan jatkumiselle välttämättömän kulkupelin. 

Opettajavaihtokokemusdokumentaatiolle seuraa jatkoa viimeistään tiistaina 20.10. Pysyttele siis kanavalla!